Sponsoroija solmii FC Ruskon Pallon kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Sponsorointirahalla tuetaan ja kehitetään seuramme tekemää työtä (esim. valmentajakoulutus sekä seuran joukkueiden sarja- ja tuomarointimaksut).
Sponsoroija saa kaikkiin hankittaviin uusiin edustusasuihin (veryttely- tai tuulipuku) mainoksen, jolla saa näkyvyyttä niin Ruskolla kuin lähikunnissakin.
Lisäksi sponsoroija saa FC Ruskon Pallon nettisivuille oman bannerin sopimuksen voimassaoloajaksi.
Seurasponsoroinnissa käytetään mainossopimusta I.
JOUKKUEKOHTAINEN SPONSOROINTI
Joukkuekohtaisessa sponsoroinnissa käytetään mainossopimusta II
Tällä sopimuksella voidaan tukea tiettyä yksittäistä joukkuetta (esim. pelipaitojen, -housujen, -sukkien hankinta).
Joukkueet voivat hankkia myös nettiin mainostajia omille sivuilleen - tällöin käytetään mainossopimusta III
KANNATUSJÄSENMAKSU
Yksittäinen henkilö tai yritys voi tukea seuramme toimintaa kannatusjäsenmaksun avulla.
Kannatusjäsenkaavake täytetään netissä linkki. Kannatusjäsen tukee FC Ruskon Pallon tekemää juniorityötä. Tukija voi olla yksittäinen henkilö tai yritys. Kannatusjäsenmaksu voidaan osoittaa myös yksittäiselle joukkueelle. Tällöin viestikenttään laitetaan joukkueen nimi ja henkilön nimi esim. P01 / Matti Meikäläinen.
STADIUM
FC Ruskon Pallo on solminut yhteistyösopimuksen Stadiumin kanssa.
Kun joukkueen jäsen tai perheenjäsen ostaa jostakin Suomen Stadiumista tuotteita, niin kassalla kannattaa aina mainita halutun FC RP:n joukkueen tiedot. Bonukset kirjautuvat vuosittain joukkueiden käytettäväksi Stadiumin tilille. Lisätietoa Stadium-yhteistyöstä.
TOK yhteistyö / FC Ruskon pallo (SWU)
FC Ruskon Pallo ja TOK yhtymä ovat solmineet yhteistyösopimuksen. TOK maksaa kaikkien mukana olevien perheiden kuukausittain kerryttämästä Bonuksesta 5 % lisäbonuksen seurallemme. Tämä ei vähennä kenenkään omia bonuksia vaan nämä tulevat seuralle omien bonuksien päälle.
Lomakkeen voi täyttää tai tulostaa TOK:n sivuilla
- bonus-järjestelmästä kertyneet rahat käytetään FC Ruskon Pallon juniorijoukkueiden ja koko seuramme toiminnan kehittämiseen
- jos pelaaja harrastaa kahta lajia, hän voi kartuttaa useamman seuran bonuksia (esim. täyttämällä sekä FC Ruskon Pallon puolesta että TPS:n puolesta TOK:n bonuksen, jolloin molemmat seurat hyötyvät)
- jos samasta perheestä pelaa useampi pelaaja samassa seurassa bonuksen voi saada vain yhdestä pelaajasta eli bonus on perhekohtainen / seura
TOK suorittaa seurakohtaisen bonuslaskelman aina tammikuun loppupuolella. Tällöin listalta poistetaan seurassa lopettaneet pelaajat.
Sopimuksen edellytyksenä on, että TOK-merkki on ommeltuna pelipaitoihin. Seuramme suositus on vasen hiha, jos se muiden mainosten salliessa on mahdollista.
Mehiläinen / FC Ruskon Pallo (SWU)
FC Ruskon Pallo ja Mehiläinen ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Jokainen seuran jäsenen tai perheenjäsenen käynti Mehiläisessä kerryttää 3 % markkinointibonusta seuran kassaan. Markkinointibonusta kertyy kaikista yksityiskäynneistä, ainoastaan työterveyshuollon käynnit eivät kuulu bonuskertymän piiriin. Markkinointibonuksen takaamiseksi seuran jäsenien ja heidän perheenjäsentensä rekisteröityminen Mehiläisen Urheilunettiin on erittäin tärkeää! Markkinointibonuksen perusteena olevaan liikevaihtoon kertyvät vain Urheilunettijärjestelmän kautta rekisteröityneiden henkilöiden ostot. Mikäli henkilö ei ole rekisteröitynyt käyntihetkellä, käynti ei rekisteröidy markkinointibonuksen piiriin. Voit olla rekisteröityneenä vain yhden seuran jäsenenä kerrallaan. Uusi rekisteröityminen korvaa mahdollisen aikaisemman rekisteröitymisen. Jäsenlista tarkistetaan vuosittain seuran puolesta, joten kertakirjautuminen riittää.
Urheiluvahingosta tulee aina tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön.
19.01.2017 00.00 | Kunniajäsenet ja erikoismerkit |